ITÄ-HELSINGIN MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT
1 Yhdistyksen nimi on Itä-Helsingin Musiikkiopiston Kannatusyhdistys ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
2 Yhdistyksen tehtävänä on tukea musiikinopetustoimintaa ja siten edistää ja kehittää kansallista musiikkikulttuuria ja laajentaa musiikin harrastusta.
Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys omistaa ja ylläpitää Itä-Helsingin Musiikkiopistoa, joka vastaa Itä-Helsingin musiikkikoulun musiikinopetuksesta eikä toimi taloudellisen voiton saami-seksi.
Toimintansa hyväksi yhdistys voi järjestää julkisia pääsymaksullisia musiikki- yms. tilaisuuksia, arpajaisia ja varojen keräyksiä sekä ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja jälkisäädöksiä.
3 Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen tai oikeushenkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta ja jonka johtokunta jäseneksi hyväksyy.
4 Yhdistyksen jäsenet ovat vuosi- tai ainais- tai kunniajäseniä. Kunniajäseneksi yhdistys voi kutsua varsinaisessa kokouksessa tekemällään päätöksellä yhdistyksen toimintaa erityisen ansiokkaasti edistäneitä henkilöitä.
Vuosijäsen suorittaa yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun ja ainaisjäsen kertakaikkisen maksun. Maksujen suuruudet vahvistetaan yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa.
Yhdistyksen kokouksissa on kaikilla jäsenillä äänioikeus ja yksi ääni.
5 Yhdistyksen asioita hoitaa johtokunta, johon kuuluu 9 kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Yhdistyksen johtokunta toimii musiikkiopiston johtokuntana. Musiikkiopiston rehtorilla ja opettajakunnan edustajalla (joilla on henkilökohtaiset varajäsenet) on johtokunnassa läsnäolo- ja puheoikeus. Jäseniä valittaessa otettakoon huomioon musiikki- ja muun sivistyselämän edustajien, vanhempien edustuksen sekä taloudellisen ja lainopillisen asiantuntemuksen saaminen johtokuntaan. Johtokunta valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Johtokunnan kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä tai esteellisenä ollessaan varapuheenjohtaja johtokunnan päättämällä tavalla. Sen lisäksi johtokunta kokoontuu asian niin vaatiessa, tai kun enemmän kuin puolet jäsenistä tekee siitä esityksen puheenjohtajalle ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Järjestäytymiskokouksen kutsuu koolle rehtori.
Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika ja paikka sekä, jos mahdollista, kokouksessa käsiteltävät asiat.
6 Johtokunnan tehtävänä on
1) hyväksyä ja vahvistaa oppilaitosten ohjesäännöt, järjestyssäännöt ja muut Kannatusyhdistyksen toimintaa koskevat ohjeet,
2) valmistella yhdistyksen varsinaiselle kokoukselle kuuluvat asiat,
3) suorittaa muut toimialaansa kuuluvat tai siihen liittyvät tehtävät.
7 Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi saapuvilla on vähintään puolet muista johtokunnan jäsenistä.
Äänestyksessä asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänestykset toimitetaan julkisesti. Vaali on kuitenkin vaadittaessa toimitettava suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Johtokunnalla on oikeus jakautua jaostoihin valmistelua varten sekä samassa tarkoituksessa asettaa tai muodostaa toimikuntia ja antaa näitä koskevat tehtävät ja ohjeet.
Johtokunnan kokouksissa pitää pöytäkirjaa johtokunnan määräämä pöytäkirjanpitäjä.
Pöytäkirja on johtokunnan päätöksen mukaisesti tarkastettava joko heti, seuraavassa kokouksessa tai kahden kullakin kerralla valitun jäsenen toimesta.
Johtokunnan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa sihteeri.
8 Yhdistyksen nimen kirjoittavat johtokunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja rehtori, kaksi yhdessä.
9 Yhdistyksen hallintoa ja tilejä tarkastamaan valitaan varsinaisessa kokouksessa toimintavuodeksi kerrallaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.
10 Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on 01.01. - 31.12. Tilit ja vuosikertomus on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen varsinaista kokousta.
11 Yhdistyksen varsinainen kokous pidetään helmi-maaliskuussa johtokunnan määräämänä päivänä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/3 yhdistyksen jäsenistä sitä johtokunnalta kirjallisesti pyytää ilmoitetun asian käsittelemistä varten. Yhdistys kutsutaan kokoon vähintään kahdeksan päivää ennen kokousta lähetettävällä kirjeellä tai julkaistavalla sanomalehti-ilmoituksella.
12 Yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä muut tarvittavat toimihenkilöt,
2. esitetään yhdistyksen ja siihen sisältyvän musiikkiopiston vuosikertomus,
3. esitetään yhdistyksen ja siihen sisältyvän musiikkiopiston tilit ja tilintarkastajien lausunto, vahvistetaan tilinpäätös sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille,
4. määrätään johtokunnan puheenjohtajan, johtokunnan jäsenten ja muiden toimihenkilöiden palkkiot,
5. valitaan johtokuntaan, josta joutuu vuosittain erovuoroon 1/3 jäsenistä henkilökohtaisine varajäsenineen, erovuoroisten tilalle jäsenet ja varajäsenet,
6. valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja kuluvan toimivuoden tilejä ja hallintoa tarkastamaan,
7. vahvistetaan jäsenmaksujen suuruus,
8. vahvistetaan kuluvan vuoden talousarvio,
9. päätetään muista johtokunnan tai jäsenten esittämistä asioista ottaen huomioon näiden sääntöjen 13 pykälän ja yhdistyslain 24 pykälän määräykset.
13 Jäsenten yhdistyksen kokouksessa esittämä asia voidaan ottaa käsiteltäväksi, mutta ei päätettäväksi.
Jos jäsen haluaa jonkin asian yhdistyksen kokouksessa päätettäväksi, hän tehköön siitä kirjallisen esityksen johtokunnalle viimeistään kaksi viikkoa ennen kokoonkutsumista. Tehty esitys on mainittava kokouskutsussa.
14 Päätökset yhdistyksen kokouksissa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, paitsi milloin on kysymys näiden sääntöjen 16 ja 17 pykälässä mainituista asioista.
15 Johtokunta on yhdistyslain 14 pykälässä mainituin edellytyksin oikeutettu erottamaan jäsenen yhdistyksestä. Erottamispäätöksestä voi valittaa yhdistyksen kokoukselle. Valitus on jätettävä kirjallisesti yhdistyksen johtokunnalle 30 päivän kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan.
16 Näitä sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksessa, jos muutoksesta on kokouskutsussa mainittu ja jos muutosta kannattaa vähintään 3/4 annetuista äänistä.
17 Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä kokouksessa vähintään 3/4 enemmistöllä annetuista äänistä.
Jos yhdistys purkaantuu, varat on käytettävä yhdistyksen tarkoitusta palvelevan toiminnan hyväksi purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti.
Yhdistyksen purkautuessa sen asiakirjat on siirrettävä johonkin julkiseen arkistoon säilytettäväksi.




