Yleistä tietoa musiikkileikkikoulutoiminnasta
Musiikkileikkikoulutoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti alle kouluikäisille lapsille. Musiikkileikkikoulussa on perhe-, leikki- ja soitinryhmiä.
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen on keväällä ja syksyllä. Vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella myös muulloin lukuvuoden aikana.
Lukuvuosi sisältää syys- ja kevätlukukauden. Musiikkileikkikouluopetusta järjestetään pääsääntöisesti arkipäivisin. Herttoniemenrannan toimipisteessä opetusta on myös lauantaisin. Tunneilla käydään kerran viikossa (viikarieskari kaksi kertaa viikossa). Oppitunnin pituus määräytyy lapsen iän ja valmiuksien perusteella.
Musiikkileikkikoulutoiminnan tehtäviä ja tavoitteita
© saada lapset nauttimaan yhteisleikeistä, -lauluista ja -musisoinnista
© herättää ja ylläpitää lapsissa myönteinen asenne sekä kiinnostus musiikkia kohtaan
© tutustuttaa lapset suomalaiseen kansanperinteeseen
© kehittää tasapainoisesti yksilön kokonaispersoonallisuutta ja edistää sosiaalista kasvua
© luoda ja kehittää tiedollisia sekä taidollisia valmiuksia musiikkiharrastuksen jatkamiseen




